Ompa taas tyhmä päivä. Ei niitä muunlaisia tunnu olevankaan. Hö.

Taas olen kouluttamassa itsestäni viisaampaa, älykkäämpää, haluttavampaa. Ja mitä saan?? Huudot heti aamusta, läskeihini tökkimistä, haukut, ai niin ja pankkimaattikin antoi rahaa. Se oli mukavaa. Olen taas hulluuden partaalla. Eilen lintsasin viimeiset tunnit, sekin oli mukavaa. Mitä hittoa mä oikein teen kun en halua sitä mitä teen!!!???!!?? Eikä vain voi luovuttaa heti yhdestä iskusta. Ei, on pakko kiduttaa itseään kunnes on niin rätti että sairastuu.

Välillä unelmoin olevani anorektikko, se oisi olla helpompaa parantua siitä kuin laihduttaa. Vaikka tosin tiedän että se on sairaus, jolle he eivät itse enää voi mitään ja blaablaa blaa... SILTI! Mikä mä oon moralisoimaan muita: Olkoon laihoja tai lihavia. Ihan Sama mulle. Itsestäni mä tässä kiinnostunut olen enkä muitten hehkutuksista. Itsekästä, sellanenhan mä oon pohjimmiltani.  Eilen kävin jopa lenkillä. Jaksoin juosta parisataa metriä ja kävelin pomppien loppumatkan. krääh mikä rääkki. Lenkille tuli pituutta siis öbaut vajaa kilsa. Lenkki ku lenkki. mm.... lenkkimakkaraa... HiH. Ehkä mä rupean anorektikoksi unissani koska ei musta siihen muuten ole enkä mitenkään ihannoi heitä vaan säälin omalla tavallani.

Miksi ihmisten täytyy olla kuin minä? Uteliaita, inhottavia, kyttääviä, sinisilmäisiä, eksetera.. surkeeta!

Omaa aikaa, sitä mä kaipaisin. Vaikka nytkin mulla on omaa aikaa vaikka muille jakaa en silti saa mitään aikaseksi. Johonkin se aika vaan katoaa. Jos oisi aikaa niin tekisin vaikka mitä! (ja rahaa...) Naiivin pikkutytön unelmana perustaisin ratsutallin, matkustelisin, pelastaisin maailman, hommaisin pienen talon nizzasta, olisin formulasankari, kirjoittaisin kirjan (hyvin lyhyen) ja maalaisin kasoittain puu-aiheisia tauluja. ja opettelisin yhdyssanat.

Mä olen kone, jolle ei koskaan tapahdu mitään.