Pähkinäinen Totuus

Kylmyyden kutistama

2010-01-02T23:45:01+02:00

Pitkästä aikaa tuntuu että elämä lähtee taas raiteilleen. Tai se on. Henkisen tasapainon löytäminen onkin kestänyt, no, vasta noin 23 vuotta. Älytöntä miten voi kaivata jotain toista ihmistä niin, että olisi valmis vaikka nuuhkimaan toisen monoja, jos haluaisi. Muuten, vihaan hiihtämistä. Ja miten voi olla valmis kokeilemaan vihaamaansa lajia jopa mielellään, oikeastaan jopa haluten sitä, toisen takia. En sitten tiedä olisiko se sitä että pyrin osoittamaan kelpoisuuttani tai erinomaisuuttani. Todennäköisesti.

Nautin kokkaamisesta. Eilen sain laittaa ruokaa, josta sain myös kiitosta. Tuolla kiitoksella jaksan pitkälle, ainut vain että olen tullut riippvaiseksi tuosta kiitoksesta, mielihyvästä, jota saan tuottaessani sitä muille. Kummallista kummallista.

Ulkona on pirun kylmä. Jotain parikyt astetta pakkasta. Ihan sairasta toi luonto nyt meinaa, hiton sääilmiö. Ei näin etelässä kuulu olla tällaisia pakkasia, viimeksi joskus kun olin niin pieni etten muista.

Vielä olisi viikko lomaa, sitten tarvisi jaksaa opiskeluja taasen. Noukänduu. Ja älytön suorittamisen paine, mutta itsepähän olen hommani haalinnut vaikken niitä haluaisi tehdä. Se mussa on vikana että mielelläni aloitan ja sanon juu juu, mutten kuitenkaan loppuunasti jaksa mitään viedä. Helpompi ois vaan luovuttaa. Kaikessa. Mennä vaan virran mukana, mennä vaan.

On jo suunnitelmat paljon edessäpäin tulevaisuutta kuin mihin kykenen ymmärrykselläni käsittämään. Pilvilinnoja, turhaa mukamas. On mulla niitä, mutten nyt ihan oikeasti jaksa uskoa niihin liikaa, ja hei, mähän elän ihan pilvissä kokoaika. Tyydy en kuitenkaan vähempään kuin mitä haluan.

Rakastaa ja tulla rakastetuksi. Sitä mä haluun.

Kahmalokaupalla

2008-03-26T11:38:00+02:00

Ompa taas tyhmä päivä. Ei niitä muunlaisia tunnu olevankaan. Hö.

Taas olen kouluttamassa itsestäni viisaampaa, älykkäämpää, haluttavampaa. Ja mitä saan?? Huudot heti aamusta, läskeihini tökkimistä, haukut, ai niin ja pankkimaattikin antoi rahaa. Se oli mukavaa. Olen taas hulluuden partaalla. Eilen lintsasin viimeiset tunnit, sekin oli mukavaa. Mitä hittoa mä oikein teen kun en halua sitä mitä teen!!!???!!?? Eikä vain voi luovuttaa heti yhdestä iskusta. Ei, on pakko kiduttaa itseään kunnes on niin rätti että sairastuu.

Välillä unelmoin olevani anorektikko, se oisi olla helpompaa parantua siitä kuin laihduttaa. Vaikka tosin tiedän että se on sairaus, jolle he eivät itse enää voi mitään ja blaablaa blaa... SILTI! Mikä mä oon moralisoimaan muita: Olkoon laihoja tai lihavia. Ihan Sama mulle. Itsestäni mä tässä kiinnostunut olen enkä muitten hehkutuksista. Itsekästä, sellanenhan mä oon pohjimmiltani. Eilen kävin jopa lenkillä. Jaksoin juosta parisataa metriä ja kävelin pomppien loppumatkan. krääh mikä rääkki. Lenkille tuli pituutta siis öbaut vajaa kilsa. Lenkki ku lenkki. mm.... lenkkimakkaraa... HiH. Ehkä mä rupean anorektikoksi unissani koska ei musta siihen muuten ole enkä mitenkään ihannoi heitä vaan säälin omalla tavallani.

Miksi ihmisten täytyy olla kuin minä? Uteliaita, inhottavia, kyttääviä, sinisilmäisiä, eksetera.. surkeeta!

Omaa aikaa, sitä mä kaipaisin. Vaikka nytkin mulla on omaa aikaa vaikka muille jakaa en silti saa mitään aikaseksi. Johonkin se aika vaan katoaa. Jos oisi aikaa niin tekisin vaikka mitä! (ja rahaa...) Naiivin pikkutytön unelmana perustaisin ratsutallin, matkustelisin, pelastaisin maailman, hommaisin pienen talon nizzasta, olisin formulasankari, kirjoittaisin kirjan (hyvin lyhyen) ja maalaisin kasoittain puu-aiheisia tauluja. ja opettelisin yhdyssanat.

Mä olen kone, jolle ei koskaan tapahdu mitään.

Kulissielämää

2008-03-24T13:30:00+02:00

Mitä jos elämäni onkin kulissia? Siis eihän siinä ole mitään kulissia vaan olen juurikin sitä mitä esitän. Mutta entä jos ajattelen että elämäni on silti kulissia? Kirjoitan tänne toista ja sanon ihmisille ympärilläni toista. Sehän on kulissia. Kulissia ilman kulissia. Toisaalta minulla on ainakin yksi ystävä, jolle sanon aina olevani ok ja kaikki hyvin. Hänelle on tärkeää että esitän vahvaa, koska tiedän että hän ei ole. Onko se väärin esittää toisen parhaaksi? He, oikeaa ajatuksen pähkinävoita. Tahmeaa, rasvaista ja ainakin tuhat kaloria!

Ja baitövei, kulissi itsessään on sanana hölmö, typerä ja kolahtaa korvaan. Ketä onkin keksinyt noin typerän lainasanan käytettäväksi suomenkieleenkin, on pölö.

Voi Mikä Ihana Silmä...

2008-03-24T11:37:00+02:00

Tralalaa... oi mikä ihana ilta, voi tapahtua mitä vaan..

    Kuinka tollanen piisi voi soida päässä?? tarpeeksi psykedeelistä ja kupruilevaa tää päivä on muutenkin. Ei siis kertakaikkisentotaalisesti yhtään mitään tekemistä. Ja päästäinenkin vielä! Tarvitsis lukea kyllä koulua varten, mutta, mutta ketä kiinnostaa! Ei mua ainakaan. Enkä aio tuhlata elämästäni sellaiseen kiinnostavuudenalimultihuipentumaan sekuntiakaan. Taidan vetää lapsen kanssa tirsat ja sitten lähteä rattailemaan vaikka kaupunkiin, eihän sinne ole kuin bussimatka. Mutta siellä on niin pirun kylmä, ainakin -5 että jäätyy!

    Elen teimme päiväretken mökille saaristoon ja kasastimme paikkoja, teimme pikku nuotion jolla grillasimme makkaraa ja sitten lähdimme kotia kohti takaisin. On se ihanaa kun on mökki vain reilun puolentunnin automatkan päässä kotoa ja voi vain lähteä joskus.

Mä olen sitten surkea kasvienhoitaja, lähes kaikki huonekasvit kuolee tavalla tai toisella. Ei haittaa.

    Nyt voisi siivota kun poika on menossa päikkäreille, mutta tuskin viitsin.. Keittiö on siistinä, kerrankin! Mulle siisteys on sitä ettei loju tiskejä, pyykkejä, leluja, vaatteita, roskia tai muuta tavaraa häiritsevästi. Ja lattiat on imuroituna, ei siihen muuta tarvittais, mutta se on vaan niin sairaan pähkinäisen vaikeeta.

Nyt käyn vaa-alla. Oikein pelottaa mitä se sanoo.
68,8 kg. Ei paha, oisi voinut olla yli 70. laihdutus ilman varsinaista laihduttamista jatkukoon!

Sairaan Ruma Pähkinä

2008-03-24T10:23:00+02:00

Haa! Blogi on syttynyt.

    Kaikkihan nykyään bloggaavat, miksen siis minäkin. En vain vielä tiedä mitä tänne oikein kirjoittelisin. Voisin vaikka aloittaa kertomalla jotain itsestäni, siitä ketä todella olen.

    Olen ihminen, jonka elämällä ei ole suuntaa. Minulla on kaikkea, muttei tietoa tulevaisuuden minusta, siitä mitä oikeasti haluan tehdä isona. On kämppä, mies, lapsi, auto, töitä, ammattitutkinto ja ylioppilaslakkikin, ei velkaa, hyvät perhesuhteet, ystäviä, kaikkea mistä vain voisi unelmoida jos siltä kantilta haluaa minua lähteä lähestymään. Toiselta puolelta katsottuna vielä opiskelen tutkintoon jota en sisimmässäni halua vaikka niin kaikille uskottelenkin, temperamenttiani joudun nieleskelemään päivittäin, haluan kaiken heti-nyt-mulle-kaikki -asenteella, olen laiska ja saamaton, en jaksa siivota tai pyykätä, en saa tarpeeksi seksiä. Itse katson itseäni jälkimmäiseltä kantilta, ystäväni näkevät vain ulkokuoreni. Ketuttaa ja sisällä kiehuu. Ei onneksi paljoa.

    Lapseni isä on maailman paras isä, hänelle on poikamme etuus aina tärkeintä. Jopa perhesuhteet avopuolisoni perheeseen ovat priimalaatua. Silti sisimmässäni en pidä hänen isästään, lapseni papasta. Hänen pröystäilevä asenteensa on sietämätöntä, joskun vihattavaa. No, kaikkea täytyy kestää.

    Toivoisin että aloittaessani jotain saattaisin sen myös loppuun, valitettavan monesti en sitä tee. Rakastan kuvataiteita, valokuvausta, musiikkia, kaikkea taiteellista sekä luontoa. Luonnosta haluaisin ammatin. Jotain oikein luonnonläheistä ja sitä vaalivaa, suojelevaa sekä kunnostavaa. Tällä hetkellä opiskelen tekniikan alalla hyväpalkkaiseksi idiootiksi. Mielummin tekisin vaikka ilmaiseksi töitä eläinten tai luonnon parissa. Ihan sama onko korkeasti koulutettu vai ei kunhan pitää työstänsä. Ei minulle. Tiedän että pystyn kaikkeen jos haluan näyttää muille. Tätä en kuitenkaan halua. Tätä vihaan. Vihaan vihaan ja vihaan. Ehkä haen iktyonomiksi, se olisi mielenkiintoista kaikessa ironiassaan! Valmistu työttömäksi se huutaa!